Ajankohtaista

Startupista pörssiin – Bäck & Vilén tarjoaa palveluita, jotka kasvavat yrityksesi mukana

Bäck & Vilén tarjoaa laajan valikoiman kirjanpidon ja taloushallinnon palveluita. Hoidamme esimerkiksi tilinpäätökset, veroilmoitukset, laskutuksen ja palkanlaskennan, sekä tarjoamme digitaalisia palveluita, jotka helpottavat edellä mainittuja prosesseja. Lisäksi autamme päivittäin asiakkaitamme erilaisissa yritykseen kasvuun liittyvistä kysymyksissä konsultaatioiden ja sopimusten muodossa.

Olemme monipuolinen kumppani yrityksen elinkaaren jokaiseen vaiheeseen: kokemuksemme ja osaamisemme yhdistyy laajaan sidosryhmäverkostoon, joka kattaa kaiken rahoituksesta vakuutuksiin. Siksi palvelut sopivat kaikenkokoisille yrityksille, kertoo toimitusjohtaja Johan Hällmark.

– Hoidamme kirjanpidon niin pienille kuin suurillekin yrityksille. Mikäli yritys haluaa kasvaa, voimme tarjota arvokasta apua matkan varrella. Ymmärrämme kuitenkin, ettei kaikilla ole tavoitteena pörssiin listautuminen, vaan monille yritys on ensisijaisesti toimeentulon lähde. Kaikki asiakkaamme ovat meille yhtä tärkeitä, ja koemme, että tehtävämme on tehdä yrittäjyydestä heille hieman helpompaa.

Palvelut mukautetaan asiakkaan todellisiin tarpeisiin – ei enempää, ei vähempää

Yrityksen kasvaessa palveluita on helppo lisätä tai poistaa tarpeen mukaan. Palvelut mukautetaan asiakkaan nykyiseen tilanteeseen, eikä turhia palveluita tarjota.

– Pyrimme pitämään asiakkaan kustannukset mielessä ja auttamaan siellä, missä apua todella tarvitaan, jotta asiakas ei maksa turhista palveluista. Joustavuus on etu erityisesti pienille yrityksille, joissa kuluja pitää jatkuvasti pitää silmällä.

Myös konsernit ja kasvua tavoittelevat suuremmat yritykset hyötyvät pitkästä kokemuksestamme ja monipuolisesta osaamisestamme koskien eri toimialoja. Meillä on laaja verkosto ulkopuolisia tilintarkastajia, veroasiantuntijoita ja juristeja, joiden apua käytetään silloin, kun ulkoisia resursseja tarvitaan.

Konsultointi on ollut ja on yhä tärkeä osa eri yritysten toimintaa. Konsultointi voi koskea suuria kysymyksiä, kuten fuusioita, mutta myös arkisempia asioita, kuten kannattavuutta.

– Yli neljännes Suomen yksinyrittäjistä ansaitsee alle kaksikymmentätuhatta euroa vuodessa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin mitä työntekijänä ansaitsee. Koen, että voimme auttaa ja tukea yksinyrittäjiämme kehittämään yritystään, hinnoittelemaan oikein ja ansaitsemaan enemmän.

Läsnäolo on hyvän asiakaskokemuksen perusta

Yleinen syy vaihtaa toimistoa on se, ettei saa yhteyttä kirjanpitäjäänsä tai apua ongelmiinsa. Tämä herättää huolta: voinko luottaa siihen, että paperityöt hoidetaan oikein?

Meille on tärkeää ylläpitää henkilökohtainen ja läheinen asiakassuhde sekä olla helposti tavoitettavissa, kun asiakas tarvitsee apua. Meillä saat oman yhteyshenkilön, joka tuntee yrityksesi historian ja ymmärtää laajasti yrityksesi taloushallinnon.

Etsitkö sopivaa kirjanpitotoimistoa tai harkitsetko nykyisen vaihtamista? Ota yhteyttä! Olemme pätevä, konsultoiva, huolehtiva ja täysin itsenäinen toimisto, joka auttaa sinua toteuttamaan suunnitelmasi – olivatpa ne pieniä tai suuria.

Näin asiakkaamme sanovat

Bäck & Vilénin asiakkaana NordWest Engineeringin kirjanpidosta tuli vihdoin sähköistä

Kun Bäck & Vilén huolehtii kirjanpidosta ja palkanlaskennasta, Alm & Hedman voi keskittyä maalaamiseen

Fysio LJ:llä jää enemmän aikaa asiakastyöhön ja vapaa-aikaan Bäck & Vilénin ja taloushallinto-ohjelma Fennoan ansiosta

Kukkatoria pyörittävä yrittäjäpariskunta säästää aikaa, rahaa ja luonnonvaroja käyttämällä sähköistä kirjanpitoa

FinFace hyötyy Bäck & Vilénin monipuolisista ja monikielisistä palveluista

Virheettömästi ja ajoissa – Lito-Botnian palkanlaskenta on kirjanpitotoimiston osaavissa käsissä

Digitaalinen investointi antaa BBJ Kaivulle aikaa keskittyä siihen, minkä he osaavat parhaiten

Peltiasiantuntija Suomen Peltikate pääsi sujuvasti alkuun Bäck & Vilénin konsultointi- ja kirjanpitopalveluiden ansiosta